Sanat voivat satuttaa

Viime viikolla poliittisessa puheenparressa nähtiin ainakin kaksi esimerkkiä siitä, miten väärä sanavalinta voi aiheuttaa pahaa mieltä. Ensin kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo puhui hoitajista desimaaleina. Heti perään Attendon toimitusjohtaja Pertti Karjalainen lausahti vanhustenhoidon ongelmien olevan pieniä rikkaruohoja, siis pelkkiä kiusallisia pikkujuttuja, jotka voi helposti nyppäistä pois.

Olen varma, ettei kumpikaan puhuja tarkoittanut puheellaan alun perin vähätellä hoitajia tai hoiva-alan ongelmia. Valitettavasti sellainen viesti sanoista kuitenkin välittyi suunnitellun sanoman sijaan. Nämä kaksi esimerkkiä osoittavat, miksi on niin tärkeää miettiä tarkkaan, miten asioista ja ihmisistä puhuu. Jokaisella, aivan erityisesti meillä paljon julkisuudessa ääneen pääsevillä, on vastuu ja velvollisuus pyrkiä siihen, ettemme tarkoituksellisesti pönkitä stereotypioita, kasvata toiseuden tunnetta tai syrjäytä ketään sanavalinnoillamme. Myös media on paljon vartijana.

Muistiliitto on jäsenyhdistyksineen tuonut julkisuuteen useaan otteeseen muistisairaiden toiveen siitä, ettei heistä puhuttaessa käytettäisi dementikko-sanaa, jonka sairastuneet kokevat ihmisarvoaan loukkaavana. Sellaista sairautta kuin dementia ei ole. Dementia on oireyhtymä, joka kehittyy etenevän muistisairauden loppuvaiheessa. Muistisairaat kokevat dementikko-sanan leimana otsaan, joka vie heiltä ihmisarvon. Sanavalintana sitä voisi verrata takavuosien idiootti- ja imbesilli-sanoihin, joita muinoin käytettiin puhuttaessa kehitysvammaisista ihmisistä. Nykyään kenellekään ei tulisi mieleenkään käyttää näitä loukkaavia sanoja.

Dementia- ja dementikko-sanat ovat valitettavasti yhä arkikielessä mukana. Ikävä kyllä olen kuullut jopa ministereiden käyttävän näitä sanoja puheenvuoroissaan. On kovin itsekästä todeta, että ”en minä halua ketään loukata ja ei dementikko minusta loukkaava sana ole.” Jos sana on toisen mielestä loukkaava, niin oma määrittely ei poista toisen pahaa mieltä. Erään lehden vastaus muistiyhdistyksen palautteeseen dementikko-sanan käytöstä oli, ettei muistisairas-sana myy niin hyvin kuin dementikko-sana. Voiko olla masentavampaa tapaa suhtautua toisen ihmisarvoon?

Kieli elää ja muuttuu. Sanat saavat uusia merkityksiä ja piilomerkityksiä. Usein sanoihin heijastuu myös yhteiskunnan haitallisia ja negatiivisia asenteita. Jos haluamme, etteivät sanat enää satuttaisi, meidän on oltava valmiita vapautumaan ennakkoluuloistamme ja -asenteistamme. Meidän on opeteltava olemaan käyttämättä ikävien asioiden kuvaamiseen sanastoa, joka viittaa vaikkapa vammoihin, sairauksiin tai ihmisten ominaisuuksiin. Se on pitkä tie. Sitä ennen meidän olisi hyvä lopettaa tunnistetusti loukkaavan sanaston käyttö ja antaa sen sijaan ihmisille itselleen oikeus määritellä, millä sanoilla he toivoisivat itseään kuvailtavan. Se tuskin on meiltä keneltäkään pois.

Merja Mäkisalo-Ropponen
Kansanedustaja (sd)
Muistiliitto ry:n pj.

 

MerjaMkisalo-Ropponen
Sosialidemokraatit Joensuu

Olen kolmannen kauden kansanedustaja Joensuusta. Valmistuin sairaanhoitajaksi vuonna 1981, erikoissairaanhoitajaksi 1983 ja terveydenhuollon opettajaksi 1991. Terveydenhuollon hallinnon tutkinnon suoritin 1993, terveydenhuollon lisensiaatin 1995 ja terveystieteiden tohtorin 1998. Vuonna 2003 opiskelin draamakouluttajaksi. Uskon, että elinikäinen oppiminen on itseensä tutustumista koko elämän ajan. Tässä asiassa ei koskaan tule täysin oppineeksi.

Ennen eduskuntaan tuloani työskentelin 10 vuoden ajan työyhteisökouluttajana. Joensuun kaupunginvaltuustossa olen kuudetta kautta ja toimin valtuuston puheenjohtajana.

Olen Eduskunnan Vammaisasiain yhteistyöryhmän puheenjohtaja, Miina Sillanpää Säätiön hallituksen puheenjohtaja sekä Kuurojen Palvelusäätiö sr:n hallintoneuvoston jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu