MerjaMäkisalo-Ropponen

Suomi ikääntyy – onko se uhka vai voimavara?

Kun ajattelemme Suomen tulevaisuutta, yksi asia on varma: Kansakuntamme ikääntyy. Taustalla on syntyvyyden laskun lisäksi elinikämme pidentyminen. Kun vuonna 1971 syntyneen tytön odotettu keskimääräinen elinikä oli 74 vuotta ja pojan 66 vuotta, vuonna 2017 syntyneen tytön odotettu elinikä on 84,2 ja pojan 78,7 vuotta.

Ikääntyneiden, yli 65-vuotiaiden määrä Suomen väestöstä on merkittävä. Tällä hetkellä heitä on yli miljoona (1 182 934) ja vuonna 2030 heitä arvioidaan olevan noin 1,5 miljoonaa. Heistä 75 vuotta täyttäneitä arvioidaan olevan jo 804 447 henkilöä, kun vuonna 2017 yli 75-vuotiaiden osuus oli 503 516 henkilöä. Kun tänä päivänä väestöstä 21,4 prosenttia on yli 65-vuotiaita, on ikääntyneitä vuonna 2030 jo neljännes väestöstä (25,6 %). Vielä 1990-luvulla ikääntyneiden osuus väestöstä oli 13,5 prosenttia.

Ajatellessamme tulevaisuutta on tärkeä pohtia, näemmekö kansakunnan ikääntymisen uhkana vai voimavarana Valitettavan paljon on uhkapuhetta, jonka ikäihmiset kokevat omalla kohdallaan. Eläkeläisten etujärjestö Eetu ry:n (2016) teettämässä Huomisen kynnyksellä – kyselyssä 75 prosenttia 55 – 84–vuotiaista kokee tulevansa kohdelluksi toisen luokan kansalaisena ja lähes yhtä monet kokevat, että yhteiskunnassa on paljon ikään kohdistuvaa syrjintää. 70 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi, ettei heidän käsityksensä mukaan vanhempia ihmisiä pidetä yhteiskunnassa voimavarana vaan pikemminkin kulueränä.

Eräs 85-vuotias rouva kuvasi asiaa seuraavasti: ”Tiedän kyllä, miten tärkeää on säilyttää positiivinen asenne elämään, mutta kyllä se on ajoittain vaikeaa. Kun aamulla avaat lehden tai radion ja illalla katsot televisiota, niin joka paikassa puhutaan, miten kalliiksi ikäihmiset Suomelle tulevat. Säilytä siinä sitten iloinen elämänasenne, kun joka puolelta syyllistetään.”

Sanoilla on väliä

Suomessa käytetään monia erilaisia käsitteitä puhuttaessa ikääntyneistä ihmisistä. Ikääntymisen eri vaiheita kuvaa hyvin käsitteet kolmas-, neljäs- ja viidesikä. Kolmas ikä on elämänvaihe, jossa työelämä on pääsääntöisesti takana, mutta henkilö on edelleen aktiivinen ja hyväkuntoinen. Neljäs ikä, joka keskimäärin alkaa 80 – 85-vuotiaana, on elämänvaihe, jolloin terveys huononee ja avun tarve kasvaa. Viides ikä tarkoittaa sitä elämänvaihetta, jossa ihminen tarvitsee jatkuvaa apua perustarpeidensa tyydyttämiseen. Yksilölliset erot ovat huomattavia ja esimerkiksi terveellisillä elämäntavoilla voidaan hidastaa huomattavasti toimintakyvyn heikkenemistä.

Kolmannen ja neljännen iän erilaisuuden ymmärtäminen on tärkeää palvelujen järjestämisessä, mutta toisaalta on tärkeä huomata, että siirtyminen kolmannesta iästä neljänteen ikään on aina yksilöllistä, eikä se ole riippuvaista kalenteri-iästä. Vaikka neljännessä iässä ihmisen avun tarve kasvaa, se ei saa merkitä sitä, ettei ihmisen yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta edelleen kunnioitettaisi. Viidennessä iässä hoidon ja hoivan on oltava inhimillistä ja henkilön elämänarvoja kunnioittavaa.

Kronologisen iän lisäksi puhutaan biologisesta, sosiaalisesta ja henkilökohtaisesta iästä. Biologinen ikä on kehon ikä, joka voi olla enemmän tai vähemmän kuin kalenteri-ikä. Sosiaaliseen ikään vaikuttaa yhteiskunta ja kulttuuri ja niiden iälle antamat merkitykset. Henkilökohtainen ikä on henkilökohtainen ja subjektiivinen arvio omasta iästä.

Tavoitteena aktiivinen kansalaisuus

Eliniän pidentyminen ei ole ”paha” asia. Lääketieteen kehityksellä on pyritty tähän tavoitteeseen. Nyt tavoitteena tulee olla, että jokainen kansalainen voi elää mahdollisimman pitkään aktiivista elämää. Eliniän pidentymisen vastapainona on se, että tulevaisuudessa ikäihmiset ovat keskimäärin terveempiä kuin tällä hetkellä.

Tärkeää on työn muokkaaminen sellaiseksi, että sitä jaksaa fyysisesti ja psykososiaalisesti tehdä ja siinä voi kokea työniloa. Ikäjohtamisen ja työkykyjohtamisen puutteet aiheuttavat usein tilanteita, joissa ikääntyvä työntekijä kokee, ettei hänen osaamistaan arvosteta tai tarvita. Myös eläkeiän on oltava joustava, sillä moni haluaa jatkaa vielä eläkeiän saavutettuaan työelämässä. Edellä mainitussa ’Huomisen kynnyksellä’ -kyselyn (2016) vastanneista lähes puolet suhtautui myönteisesti työssä käymiseen eläkkeellä ollessaan. 70 – 79–vuotiaista joka kolmas työskentelisi mielellään osa-aikaisesti.

Ikääntyneet tulee nähdä voimavarana ja vahvuutena yhteiskunnassa. He ovat usein eläkkeelle jäätyään aktiivisia toimijoita ja mm. kulttuuripalvelujen käyttäjiä. He osallistuvat niin omien vanhempiensa kuin lastenlapsistaan huolehtimiseen. Aktiivinen kansalaisuus tarkoittaa ikäihmisten kohdalla myös muun muassa kollektiivista isovanhemmuutta (ei edellytä, että on omia lapsia tai lapsenlapsia), osallisuutta, vapaaehtois- ja vaikuttamistyöhön osallistumista ja elinikäistä oppimista. Kollektiivinen isovanhemmuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että päiväkodeissa ja alakouluissa järjestetään ”ukki- ja mummitoimintaa” ja sitä, että kouluissa hyödynnetään ikäihmisiä oman sukupolvensa elämän asiantuntijoina ja historian kertojina. Laajemmin ajateltuna kyse on perusasenteen muuttamisesta: ikääntyneiden ihmisten osaaminen, kokemustieto ja -taito tulee saada paremmin käyttöön. Kysymys on erilaisten ja uusien kohtaamisareenoiden rakentamisesta eri ikäisille ihmisille, joiden avulla toinen toisiltaan oppiminen mahdollistuu. Elinikäisen oppimisen perusajatus on se, että ihminen oppii koko elämänsä ajan, ainoastaan oppimistyylit muuttuvat.

Ikäihmiset tekevät paljon vapaehtoistyötä. Yleisimmät vapaaehtoistyönmuodot ovat auttaminen, ystävätoiminta, talkootyö sekä hallinto- ja luottamustehtävien hoitaminen. Vapaaehtoistyöhön osallistuminen koetaan mielekkääksi ja sen tekeminen näyttää ennakoivan parempaa koettua terveyttä, toimintakykyä, fyysistä aktiivisuutta sekä vähäisempää masennusta. Vapaaehtoisena toimiminen viivästyttää terveyden huonoksi kokemista ja toimintakyvyn laskua. Toisaalta on syytä muistaa, että vapaaehtoistoimintaan osallistuminen voi myös uuvuttaa, jos sitä tekee liikaa.

Tehdään yhdessä Suomesta yhteiskunta, jossa eri-ikäiset ihmiset toimivat yhdessä eikä kenenkään tarvitse pelätä omaa tai läheistensä ikääntymistä! Tämä edellyttää myös hoivan ja hoidon laatuun nykyistä suurempaa panostusta. Sivistyneessä yhteiskunnassa ihminen on tärkein - olipa hän minkä ikäinen tahansa.

Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

"Ikäihmiset tekevät paljon vapaehtoistyötä. Yleisimmät vapaaehtoistyönmuodot ovat auttaminen, ystävätoiminta, talkootyö sekä hallinto- ja luottamustehtävien hoitaminen."

Miksi ihmeessä ihmisiä on luokiteltava? Ikä ei määritä ihmisryhmää, jolle sälytetään tiettyjä toimintamalleja.

Jokainen meistä saa hartioilleen lisävuosia.

Ikääntyminen on ikävän kuuloinen metafora ihmisistä, joiden pitäisi kuulua tiettyyn kategoriaan.

On korkea aika lopettaa ikäperusteinen ihmisten luokittelu!

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Se on voimavara. Työpaikkoja avautuu kun porukkaa siirtyy nauttimaan eläkepäiviä ja maksavat eläkkeistään veroja. Niin ja säästyy paljon sosiaaliavustuksista ja työttömyyskorvauksista. Pelkästään voimavara se on...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset